• Hakuaika on päättynyt.

Osastonhoitajan virka

Osastonhoitajan virka

Sairaalassa julistetaan haettavaksi 6.2.2012 klo 16.15 mennessä

1 OSASTONHOITAJAN VIRKA


Kelpoisuusvaatimuksena on laillistetun sairaanhoitajan pätevyys.

Viran menestyksellinen hoitaminen edellyttää terveydenhuollon/terveystieteiden korkeakoulututkintoa ja hallinnollista lisäkoulutusta.

Eduksi katsotaan kokemus psykiatristen potilaiden hoidosta, lähijohtamistaidoista sekä potilaan hoitoprosessin suunnittelusta, hoitokäytäntöjen kehittämisestä ja arvioinnin toteuttamisesta. Virka on sairaalan yhteinen ja sijoitettu tällä hetkellä erityisen vaikeahoitoisten alaikäisten tutkimus- ja hoitoosastolle. Valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote, jota ei saa liittää hakemusasiakirjoihin.

Viran tehtäväkohtainen palkkaus määräytyy sairaalan palkkausjärjestelmän vaativuustason 15 (2765,76 €/kk) mukaisesti.

Virkaan valituilla on kuuden kuukauden koeaika ja heidän on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus.

Virkoihin tehtäväkohtaisen palkanosan lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen työsuoritukseen perustuvaa palkanosaa, joka on enintään 45 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta sekä kokemuslisää, joka on enintään 7 % tehtäväkohtaisesta
palkanosasta.

Virat täytetään 1.3.2012 lukien tai sopimuksen mukaan.

Toivomme hakemuksia ensisijaisesti sähköisen rekrytointijärjestelmän kautta www.valtiolle.fi tai osoitteeseen:
Niuvanniemen sairaala/Henkilöstötoimisto
Niuvankuja 65
70240 KUOPIO.
Hakemusasiakirjoja ei palauteta.

Lisätietoja antaa: ylihoitaja Irkku Höök, puh. 044 7203 245 ja johtava ylihoitaja
Osmo Vuorio (16.1.2012 alkaen), puh. 044 7203 241.


Kuopiossa 8.1.2012
JOHTAVA YLIHOITAJA

______________________________________________________________________

Niuvanniemen sairaala

Kuopio

Hakeminen

Hakuaika on päättynyt.



Työpaikan tiedot

  • Vaadittu osaaminen

    Osaamisen taso
    sairaanhoito
    esimiestehtävät
    psykiatrinen ho...
  • Työnantaja

    Niuvanniemen sairaala
  • Tiedusteluihin vastaa

    Irkku Höök
  • Tiedustelut puhelimitse

    044 7203 245
  • Työaika

    Kokopäiväinen
  • Työsuhteen tyyppi

    Vakituinen
  • Työpaikan sijainti

    Niuvankuja 65
    Kuopio
    70240
    Suomi
  • Hakuaika päättyy

    06.02.2012