• Hakuaika on päättynyt.

Projektisihteerin sijainen

Projektisihteerin sijainen

Haemme Savonia-ammattikorkeakoulun kehittämis- ja palvelukeskukseen taloushallintopalveluihin


PROJEKTISIHTEERIN SIJAISTA


Tehtävä täytetään määräaikaisena 31.1.2014 saakka. Aloitus sopimuksen mukaan, kuitenkin mahdollisimmman pian.

 

Tehtäväalueeseen kuuluu projektien budjetointi, talous- ja rahoitusseuranta sekä taloustehtävät (palkkamuistiot, ostolaskut, sisäiset kustannukset, laskutus, maksatushakemukset).


Tehtävissä edellytämme:

  • soveltuvaa kaupallisen/laskenta-alan opistoasteen tutkintoa tai korkeakoulututkintoa
  • projektien taloushallinnon ja/tai taloushallinnon työkokemusta
  • hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja
  • kykyä toimia monialaisessa yhteistyössä.


Arvostamme näyttöä tutkimus- ja kehittämistoiminnan taloushallinnon työtehtävistä sekä kokemusta EU- ja kansainvälisistä hankkeista. Lisäksi arvostamme hyvää englannin kielitaitoa ja kehittämismyönteistä ja aktiivista työotetta.


Työtehtäviin voidaan sisällyttää myös yleisiä taloushallinnon työtehtäviä, mm. osto-ja myyntilaskutuksen tehtäviä ja muita kirjanpidon töitä. Työpiste sijaitsee Savonia-ammattikorkeakoulun kehittämis- ja palvelukeskuksessa Kuopiossa.


Tehtävän palkkaus ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti.


Lisätiedot: talousjohtaja Olli Helanterä, puh. 044 785 5030 tai
TKI-taloustiimin vetäjä Anitta Miettinen, puh. 044 785 6291 tai
sähköpostitse Anitta.Miettinen@savonia.fi

 

Hakemukset: Vapaamuotoiset hakemukset CV-liitteineen pyydämme toimittamaan 2.2.2012 klo 15.00 mennessä kirjaamoon pdf-muodossa sähköpostilla ilmoituksen alla olevan painikkeen kautta  tai osoitteella:

Savoniaammattikorkeakoulu
kehittämis- ja palvelukeskus
kirjaamo
PL 6
70201 KUOPIO


Savonia-ammattikorkeakoulu
PL6 , 70201 Kuopio
www.savonia.fi

_____________________________________________________________________

Savonia AMK

Kuopio

Savonia AMK

Savonia-ammattikorkeakoulu on yksi Suomen suurimmista ja monipuolisimmista ammattikorkeakouluista. Koulutamme tulevaisuuden osaajia kuudella eri koulutusalalla kolmella paikkakunnalla: Iisalmessa, Kuopiossa ja Varkaudessa. Oppilaitoksemme omaleimainen piirre on monipuolinen TKI-toimintamme. Tarjoamme yrityksille yksilöllisiä ratkaisuja sekä mahdollisuuden hyödyntää uusinta tietoa tuoreeltaan. Toimintamme keskeisiä menestystekijöitä ovat laaja-alainen yhteistyö, verkottuminen ja kansainvälisyys.



Hakeminen

Hakuaika on päättynyt.



Työpaikan tiedot

  • Vaadittu osaaminen

    Osaamisen taso
    taloushallinto
    hanketoiminta
    projektityö
  • Vaadittu kielitaito

    Osaamisen taso
    englanti
  • Työnantaja

    Savonia AMK
  • Tiedusteluihin vastaa

    Olli Helanterä
  • Tiedustelut puhelimitse

    044 785 5030
  • Työaika

    Kokopäiväinen
  • Työsuhteen tyyppi

    Määräaikainen
  • Toimiala

    Koulutus
  • Työpaikan sijainti

    Microkatu 1
    Kuopio
    70200
    Suomi
  • Hakuaika päättyy

    02.02.2012